Materiaalia ja linkkejä
KEPA
Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA koordinoi globaalikasvatus.net -sivustoa. Sivujen vinkkipankista löydät erilaisia menetelmiä, miten voit käsitellä kansainvälisyyskasvatuksen teemoja toiminnallisesti vaikkapa lasten ja nuorten ryhmissä. Sivuilta löytyy myös järjestörekisteri, josta voit etsiä muun muassa kouluvierailuja tarjoavia organisaatioita.
Maailmankoulu
Maailmankoulu -hanke edistää kansainvälisyyskasvatusta Oulun läänissä. Yhteistyöverkostoa on rakennettu koko Pohjois-Suomen alueella. Hanketta koordinoi Kasvattajat Rauhan Puolesta ry yhteistyökumppaneinaan kansalaisjärjestöjä, Oulun kaupungin opetustoimi ja Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Maailmankoulu toimii pääosin Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöille myöntämällä tiedotustuella.
Esimerkkejä Maailmankoulun toimintamuodoista:
- Pohjois- Suomen ainoa kansainvälisyyskasvatuksen erikoiskirjasto, johon on koottu laajasti muun muassa eri järjestöjen tuottamaa materiaalia kasvattajien käyttöön
- Ideointi- ja suunnitteluapua kansainvälisyyskasvatuksen teemojen käsittelyyn ja materiaalien hyödyntämiseen
- Maailmankoulu -matkalaukut
Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia
Suomen Nuorisoyhteistyö -Allianssi ry koordinoi vuosina 2006-2007 toteutettua Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -kampanjaa. Kampanjan sivut ja materiaalit ovat edelleen käytössä. Sivujen ideoita ja harjoitteita -osiosta löydät monipuolisesti yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusaineistoa.
Nuorisotiedon kirjasto
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin nuorisotyön kirjastosta löytyy monikulttuurisuus -erikoisaineisto. Myös muiden kirjastojen tietokannoista löydät aiheiseen liittyvää tietoa esimerkiksi hakusanoilla monikulttuurisuus, rasismi, kansainvälisyyskasvatus, suvaitsevaisuus, vähemmistöt, pakolaiset, maahanmuuttajat.
Globaalivastuu.fi
Opetusalan koulutuskeskus OPEKO ylläpitää Globaalivastuu.fi -sivustoa, joka on suunnattu ensisijaisesti opettajille, mutta myös muut kasvattajat voivat hyödyntää sivuja.
Global Finland
Ulkoministeriön kehitysviestintä julkaisee tausta-aineistoja Global Finland -sivustolla. Sivustolta löytyy aineistoja monipuolisesti kouluille, opettajille ja lapsille esimerkiksi kehitysmaiden tilanteesta ja maailman kriisialueilta.
Globalis
Globalis on Norjan YK-liiton kehittämä sivusto, joka on saatavilla viidellä pohjoismaisella kielellä: norjaksi, ruotsiksi, suomeksi, tanskaksi ja islanniksi. Suomen YK-liitto vastaa suomenkielisistä käännöksistä.
Maailma.net
Maailma.net kokoaa yhteen tietoa kansainvälisyyskysymyksistä. Sivujen pelit ja leikit -osiosta löydät listan esimerkiksi lautapeleistä, nettipeleistä ja roolipeleistä, joiden avulla voit käsitellä kansainvälisyyttä ryhmän kanssa tai testata omaa näkemystäsi.Maailma.net on osa maailmanlaajuista OneWorld -tietokeskusten verkostoa. Maailma.netillä on 51 suomalaista jäsenyhteisöä, joukossa muun muassa Suomen Punainen Risti, Amnesty International, Ihmisoikeusliitto. OneWorld -verkostossa on yhteensä yli 1600 jäsenyhteisöä eri puolilla maailmaa.
Pakolaisapu
Suomen Pakolaisapu on kansainvälisen pakolaistyön asiantuntija, jonka tärkein tehtävä on edistää pakolaisten ja paluumuuttajien perusoikeuksia. Sivuilta löydät osiot muun muassa opettajille ja toimittajille sekä Kovat kertoimet -nettipelin. Kovat kertoimet -pelissä voit asettua pakolaisen asemaan: Miltä tuntuu jättää kaikki ja paeta kotimaasta?
Paossa maailmalla
Paossa maailmalla on Suomen Pakolaisavun, ugandalaisen kansalaisjärjestön LABEn ja Ruotsin Unicefin yhteistyöprojektissa tuotettu oppimateriaali yläluokille pakolais- ja kehityskysymyksistä. Learning by Experience -projekti toteutettiin Euroopan komission ja Suomen ulkoministeriön t tuella vuosina 2003-2005.
Yhteinen maailmamme
Yhteinen maailmamme on Kirkon Ulkomaanavun tuottama www -aineisto kehitysmaista ja maailmasta. Sivut auttavat ymmärtämään erilaisuutta ja selvittävät ihmisten mahdollisuuksia omien elinolojensa parantamiseksi. Sivuja voi käyttää esimerkiksi yläasteen ja lukion kansainvälisyyskasvatuksessa. Jokaisen osion lopussa on ideoita opetukseen sekä linkkejä, joista löytyy lisää tietoa.
Linkkejä
Palvelukartta
Palvelukartta maahanmuuttajatoimijoista Rovaniemellä on syntynyt tarpeesta koota yhteen tieto alueen maahanmuuttajatyötä tekevistä. Alueellinen painotus on Rovaniemen seudulla, mutta mukaan haluttiin ottaa myös sellaisia tahoja Pohjois-Suomesta, joiden toiminta-alue on laaja. Palvelukartan tarkoitus on auttaa maaahanmuuttajatoimijoita ja satunnaisesti maahanmuuttaja-palveluja antavia henkilöitä suunnistamaan paremmin toimintakentällä.
Liikuntaopas maahanmuuttajille
Tämä esite on tarkoitettu maahanmuuttajille ja ulkomaalaisille
oppaaksi, miten harrastaa ja organisoida liikuntaa ja urheilua
Suomessa.
- SLU:n www-sivut
Elävän kirjaston järjestäminen
- Allianssi ry/ Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -www-sivut
Erilaisuus sallittu- Perehdymme monimuotoisuuteen
Käsikirja työhön perehdyttäjille ja työyhteisöille
- SAK:n www-sivut
- Sivuilta löytyy myös muuta Petmo-hankkeen tuottamaa materiaalia aiheeseen liittyen.
Tervetuloa Järjestöpankkiin!
- Täältä löydät Pohjois-Suomessa toimivat sosiaali- ja terveysalan järjestöt.
- Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen www-sivut.